Kokouksen aluksi valtuuston puolesta puheenjohtajisto, Pilpola, Taimisto, Takatalo ja Piippo muistivat kunnanjohtaja Esko Poikelaa puheilla ja läksiäislahjoilla, saunavihta sekä teräslautanen. Poikela oli viimeistä päivää Liedossa tultuaan valituksi Rauman kaupunginjohtajaksi.
Vuoden 2021 viimeisessä valtuuston kokouksessa käsiteltiin mm. metso-ohjelmaan suojeltavaksi ehdotettuja maa-alueita, jotka kaikki hyväksyttiin.
Niin kuin on tavaksi tullut vuoden viimeisessä kokouksessa oli nytkin esillä määrärahaylityksiä. Teknisenlautakunnan (65000 euroa) ja varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan (376000 euroa) ylitysesitykset hyväksyttiin muitinoitta.
Sosiaali- ja terveyslautakunnan ylitysesitys (700000 euroa) sitä vastoin aiheutti vasemman puolen edustajilta moitteita. Mutinoiden peruste oli ns. alibudjetointi, joka heidän mielestään oli syynä ylitykseen. Väite oli sikäli outo, että ylitys johtui erikoissairaanhoidon (tyks) kulujen noususta, jota lautakunta ja valtuusto ei syksyllä 2020 osannut ennustaa tai arvata. Myös oli outoa, että puolueet (sdp ja vas) olivat talousarvion hyväksyneet vuodelle 2021, olivat siis mukana "alibudjetista" veronkorotuksineen päättämässä kok/kd:n vetämässä ryhmittymässä. Viime kauden valtuuston puheenjohtaja esitti keskustelussa kaiken lisäksi uhkauksen "tulette tästä vielä kuulemaan". Erikoista, kysymysmerkki ?. Mutta jokatapauksessa mutinoiden jälkeen ylitysesitys hyväksyttiin ilman vastusta. Hyvä niin.
Lopuksi kokouksessa äänestettiin kuntaliiton valtuuskunnan edustajista. Tulos oli hieman erikoinen.
Kokoomus, jolla on 11 valtuutettua, sai 12 ääntä. Keskusta 7:llä valtuutetulla sai 8 ääntä. Perussuomalaiset saivat 7:llä valtuutetulla 7 ääntä. Vihreät (6 valtuutettua) saivat 6 ääntä. Vasemmistoliitto (2 valtuutettu) saivat 4 ääntä. KD (3 valtuutettua) saivat 3 ääntä. Sdp (5 valtuutettua) sai 2 ääntä. Ja RKP sai yhdellä valtuutetulla yhden äänen. SDP:n taktiikka oli kai varmistaa, että vasemmistoliiton lietolainen edustaja pääsisi kuntaliiton valtuuskuntaan. Mahtaako tulevaisuudessa Liedossa olla vain yksi vasemmistopuolue?
Kommentit