Maanantaina 30.5.2022 Liedon valtuustossa oli käsittelyssä kunnanjohtajan aloitteesta alkanut vääntö siitä, että Lieto julistautuisi kaupungiksi. Yle Turku pyysi minulta edellisellä viikolla pienen haastattelun asiasta.
En itse päässyt sattuneesta syystä johtamaan kokousta mutta melko tarkkaan tilanteet olivat menneet niin kuin etukäteen arvelinkin. Eli ensin äänestettiin siitä, että hanke palautettaisiin uudelleen valmisteluun, jossa asiaa kyseltäisiin asukkailta neuvoa-antavalla äänestyksellä tai jollain muulla sopivalla tavalla. Palautus kuitenkin kaatui äänin 21-22, siis yhdellä äänellä. Tämän jälkeen käsittely jatkui tunnin puherumpalla. Lopullinen äänestys 15-27 sekä yksi tyhjä kaupungin voitoksi.
Kommentit