Natosta tuli yllättäen maahanmuuttokysymys. Turkin iso pomo ilmoitti, ettei hän voi Ruotsia ja Suomea natoon hyväksyä. Perusteena on se että nämä maat hautovat terroristejä ja terroristijärjestöjä povellaan. Valitettavasti herra on oikeassa. Ruotsissa terrori on joka öistä mellakointia, ampumista ja autojen polttoa. Suomessa varsinkin pääkaupungissa jengiytynyt, pääasiassa maahanmuuttotaustainen nuoriso terrorisoi öisin kadulla muita kulkijoita. Turussa taas vuonna 2017 hyökkäsi veitsin vuoden 2015 maahanmuuttokriisin aikaan Suomeen tullut jihadisti. Kaksi uhria kuoli ja 8 haavoittui. Isisin kannattajia ja toimintaan osallistuneita on maahan tuotu oikein ulkoministerin ohjauksessa.
No nähtävästi ongelma kuitenkin tullaan hautaamaan jollakin sopivalla lahjuksella Turkille, kotoutusongelmaa ei siis tulla korjaamaan nato-perusteellakaan.
Pääministeri ja presidentti ovat käyneet vuoron perään syömässä surströmmingia Tukholmassa. Kun nyt ollaan mielin kielin länsinaapurin kanssa niin olisi aika Ruotsin myöntää, että Lalli teki aikanaan tekonsa maansa ja kansansa itsenäisyyden puolesta.
Kommentit