Kirjoitin seutusanomien kuntapäättäjän kulmaan. Eipä kuitenkaan näy kirjoitusta lehdessä. Mahtoiko lieto-posti syödä kirjoituksen, jonka sunnuntaina lähetin seutusanomiin. Eilen kunnan postissa ilmeni häiriö joka estää viestien perillemenon. No tässä kirjoitus. Kotapäiväkotia ei valtuustossa käsitelty, koska hallitus laittoi hankkeen uudelleen valmisteltavaksi.
Maalaiskaupunki
Toukokuun valtuuston kokouksessa puhutuin asia oli vain viikkoa kahta aiemmin esille otettu idea tehdä Liedosta kaupunki. Kunta vai kaupunki jakoi valtuustoa ja valtuustoryhmiä aika tavalla. Pykälästä tarvittiin kaksi äänestystä. Ensin äänestettiin asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun. Tavoitteena oli asukkaiden osallistaminen eli kuntalaiskyselyn tai -äänestyksen järjestäminen, jossa kunnan asukkaat olisivat voineet mielipiteensä sanoa. Palautusesitys kuitenkin kaatui äänin 21-22, siis yhdellä äänellä. Toisessa äänestyksessä kaupunkinimitys voitti äänin 27-15 yksi tyhjä. Näin Lieto luovuttaa maakunnan suurimman maalaiskunnan statuksen Maskulle.
Liedosta tuli maakunnan asukasmäärältään suurin maalaiskunta vuonna 1993 kun Kaarina päätti ruveta kaupungiksi. Sen jälkeen on monta kaupunkia, kuten Loimaa, Parainen, Uusikaupunki ja jo 1400-luvulla perustettu Naantalikin ohitettu asukasluvussa. Lieto on tietysti edelleen maakunnan viidenneksi suurin kunta tai kaupunki, miten vaan.
Pari vuotta sitten eräs kuopiolainen kaupunginvaltuutettu ehdotti, että Kuopio ottaisi käyttöön maalaiskaupunki brändin. Ehdotus kaiketi kuitenkin tyrmättiin, joten brändi on luultavasti vapaasti käytettävissä. Miltä kuulostaa? Lieto, Suomen ainoa maalaiskaupunki.
Kesäkuun valtuustossa on myös kovalla kiireellä esille tullut asia. Loukinaisten alueella päiväkotipaikat ovat loppumassa syksyllä ja ratkaisuksi on ehdotettu kotapäiväkodin pystyttämistä nykyisen päiväkodin pihalle. Kodassa olisi lattialämmitys ja mahdollisesti myös jokun sortin kamina lisälämpöä tuomaan. Hanke olisi ns. pilotti, jotta nähtäisiin voitaisiinko saman tyyppistä ratkaisua hyödyntää muissakin kylissä. Tätä kirjoittaessa kesäkuun valtuusto ei vielä ole kokoontunut, joten lopullinen päätös kodasta on vielä hämärän peitossa.
Kesän toivotus:
Ja julistetaan siis täten yleinen kesärauha kehottamalla kaikkia tätä aikaa asiaankuuluvalla ilolla ja riemulla viettämään.
Lopuksi toivotetaan maalaiskaupungin kaikille asukkaille armorikasta Juhannusjuhlaa.
Juhani Pilpola (ps)
Liedon valtuuston pj.
Kommentit