Sain kutsun edustaa Liedon kaupunkia ja pitää pienen avauspuheen tilaisuudessa.
Hyvät kuulijat,
Tervetuloa viettämään veteraanipäivää – päivää, jolloin pysähdymme kunnioittamaan niitä suomalaisia miehiä ja naisia, jotka puolustivat maatamme vaikeimpina aikoina. Heidän rohkeutensa, sitkeytensä ja uhrauksensa ansiosta Suomi säilyi vapaana ja itsenäisenä.
Veteraanien sukupolvi joutui kohtaamaan sodan todellisuuden hyvin nuorena. He jättivät kotinsa, perheensä ja arkensa puolustaakseen yhteistä isänmaata. Kenraalimajuri Jarmo Vähätiitto sanoi eräässä puheessaan, että Heillä oli mukanaan jotakin, joka on syvästi suomalainen voima – SISU. Sisu auttoi heitä kestämään kylmyyttä, pelkoa ja epävarmuutta, ja jatkamaan eteenpäin silloinkin, kun kaikki tuntui vaikealta.
Juuri tuo sisu ja vahva tahto puolustaa omaa maata mahdollistivat sen, että Suomi säilytti itsenäisyytensä. Se ei ollut itsestäänselvyys, vaan se vaati rohkeutta, yhtenäisyyttä ja valtavia uhrauksia.
Sodan jälkeen veteraanit eivät jääneet menneeseen. He rakensivat uudelleen tämän maan – pellot, kodit, kaupungit ja koko yhteiskunnan. He loivat perustan sille Suomelle, jossa me tänään elämme.
Meidän velvollisuutemme on muistaa, kunnioittaa ja kertoa eteenpäin heidän tarinansa. Veteraanien perintö ei ole vain historiaa. Se on arvoja: vastuuta, yhteishenkeä, sitkeyttä ja rakkautta kotimaata kohtaan. Nämä arvot ovat tärkeitä myös tänään.
Veteraanien määrä vähenee vuosi vuodelta, mutta heidän tekonsa eivät koskaan katoa. Kiitollisuus ei vanhene. Jokainen sukupolvi voi omalla tavallaan jatkaa sitä työtä, jonka he aloittivat – rakentamalla oikeudenmukaista, turvallista ja itsenäistä Suomea.
Tänään sanomme yhdessä: kiitos. Kiitos rohkeudesta, kiitos sisusta ja kiitos siitä, että saamme elää vapaassa ja itsenäisessä maassa.
Kunnioittakaamme veteraanejamme – ei vain tänään, vaan joka päivä.
Kiitos.
Sotien aikainen 4000 asukkaan Lieto kantoi oman vastuunsa sodissamme. Noin 600 lietolaista reserviläistä kutsuttiin palvelukseen ja lottia oli runsaat 150 joista kolmannes oli vuorollaan komennuksilla kunnan ulkopuolella. Sankarihaudan 76 kiveä kertovat uhrista jonka lietolaiset silloin antoivat isänmaan puolesta. Noin 13% kutsutuista lietolaisista kaatui. (lähde: Seppo Ruohosen puhe 13.3.2010)
Oma tarinansa on evakkojen kohtalo. Ymmärrettävästi kotiseutujen jääminen rajan taa oli kauhea isku. Liedossa oli 1940-luvun lopulla vähän yli tuhat siirtokarjalaista, siis noin 20% asukkaista. Puolet siirtoväestä oli lähtöisin Johanneksesta. (lähde: Riku Kauhasen kirja, Yötä päivää painettiin, 2024)
Näin vuosikymmenten jälkeen voi nähdä jotain hyvääkin sodan seurauksista. Siirtoväki toi Lietoon elinvoimaa merkittävästi uusien asukkaiden, työvoiman ja karjalaisen iloisen sekä puheliaan luonteen vuoksi. Ruokakulttuurikin on karjalaisten myötä monipuolistunut esimerkiksi karjalanpiirakoiden -paistin muodossa. Eikä pidä unohtaa geeniperimän monipuolistumistakaan. Itselläni ei karjalaisia sukujuuria ole mutta onneksi lapsillani on. Se on mielestäni hyvä. (lähde: Juhani Pilpolan kirjoitus Johannekselainen lehdessä 3/2023)
Näillä sanoilla toivotan Teille hyvää veteraanipäivää.
