Teknisen lautakunnan 2. kokous 24.2.2009 klo 17 – 19:40 Ilmaristen koulu

 

 

Paikalla kaikki: Pj. Reijo Virtanen, vpj. Pentti Nieminen, Kaarina Virta, Tiina Jääskeläinen-Alasaari, Kim Grönlund, Arja Suma ja Hannes Heikkilä + hallituksen edustajana Kristian Lindqvist + Pekka Alm ja sihteeri (mies) tekniseltä osastolta.

 

 

Käsitellyt asiat:

 

Seppo Posion valtuustoaloite Pahkalaukkaantien katuvalaistus. Työ aloitetaan Ilmaristen päästä jatkamalla valaistusta parin tolpan verran (uusia asuntoja tulee sinne).

 

Länsi-Avantin teollisuusalueen valmistelu tonttimyyntiä varten aloitetaan. Suunnitelmia on jo teetetty katujen ja viemäröinnin osalta. Hankaluutena on aiempi täyttömaa-alue.

 

Tammen alueen asukkaiden aloite liukumäistä ulkoilupolulle – tehdään kai pari erillistä liukumäkeä täyttömaasta, jonka sijoittamisessa on ongelmia. Yhteys aloitteentekijään.

 

Järvelän paineviemäri Littoisissa on tarpeen suurten uimarimäärien ja talojen takia järven likellä – tehdään Kaarinan puolelle ulottuvaksi ja liitettäväksi sinne.

 

Kaavanmuutosanomus (Pasi Nikula), koskien Nuolemontielle uutta tonttiliittymää perustellen Vasamakujan ja Pajakujan huonolla risteyksellä. Ehkä suunnitellaan 2010.

 

Hidaste Pahkamäen koulun kohdalle – Tiepiiri ei tee eikä kunta.

 

Liedon Vanhalinna-säätiön ystävänpolkuhanke – Museovirasto aiheuttaa paljon ehtoja. Ei tehdä.

 

Salon alueellinen vesihuoltopäivä 26.3.2009 – H. Heikkilä + Aki Teini lähetetään.

 

Yksityistiepäivä – Reijo Virtanen lähetetään.

 

 

Kirjoituksen laati: Hannes Heikkilä 0400-403971, [email protected]

 

Ottakaa yhteyttä, jos haluatte lisätietoja!