Liedossa on kuulemma talouskriisi. Tuntuu kyllä ettei kunnassa kuitenkaan ole mitään suurta hätää päätellen siitä että lokakuun valtuustokokous peruutettiin kokonaan. Murheet on niin pieniä, ettei valtuustoa kannata vaivata moisilla pikku jutuilla. Ehkäpä kyseessä onkin säästötoimenpide, valtuutetut pakkolomalle lokakuuksi ja silleen.
Kunnan henkilöstön pakkolomista ei kai ole puhuttu mitään, joten kriisiäkään ei siis ole.
Viime maanantaina kunnanhallitus päätti esittää jätevesimaksuun 10%:n korotusta vaikka korotustarve on ainakin 25% Kakolan puhdistamon kustannusten kattamiseksi jätevesimaksuilla. Joten kunnan varoista tai siis veroista loppu kustannus (n. 200000) revitään. Ja korotusajankohdaksi ehdotetaan ensi vuoden huhtikuun alkua vaikka TSP on Lietoa laskuttanut jo kesän alusta asti. Tästäkin nähdään, ettei mitään kriisiä voi olla, kun kunnalla on varaa maksaa asukkaiden jätevesimaksutkin.
Veroäyrin korotusta en kannata, enkä kiinteistöveron kiristämisestä innostu vaikka kiinteistöveroon tulee kai jo valtion puolesta pakkokorotus.
Kuntayhtymät, joihin Lietokin kuuluu ovat aloittaneet onneksi todelliset säästötalkoot. TYKS jätti viimeviikolla palkat kokonaan maksamatta ja Härkätiekin miettii palvelujensa alasajoa niinkuin M. Metsistö edellisen kirjoituksen kommentissa vihjaisee.
Kommentit