Vierunpuiston risteykseen on lopulta saatu liikennevalot Liedon kunnan kustannuksella, kuinkas muuten. Toistasataatuhatta taisi veronmaksajien rahaa palaa. Näin nämä ns. valtion tiet pikkuhiljaa muuttuvat kuntien ylläpidettäväksi.
Itse ajelen nykyisin vain satunnaisesti hämeentietä (vt10) Turun suuntaan, joten eipä nämä valot enää paljon merkitse. Mutta kyllä yhtenä iltana mennessäni kokoukseen Kaarinaan jouduin pysähtymään näihin uusiin punaisiin odottamaan yksittäistä Jukolan tieltä tulevaa autoa. Jos saisin päättää, nämä valtatielle viritetyt valot voisi pitää pimeänä iltakuudesta aamukuuteen. Päätien liikenne on kuitenkin illalla ja yöllä sen verran hiljaista, että väliin kyllä sivulta pääsee. Ja esim. rekka ei joutuisi yhden sivultatulijan vuoksi pysähtymään.
Hämeentien sujuvuuden parantaminen on kuulemma kytketty Liedon kiertotien linjavarauksen lukkoon lyömiseen. Nähtävästi ELY-keskus, vai mikä näitä tieasioita nykyään hoitaa, tahtoo kiristää Lietoa asialla. Joten karttoihin on piirrettävä nykytiedon mukaan yli 60 miljoonaa euroa maksava tie, jotta 5-10 miljoonan hintaiset korjaukset tehtäisiin nykyiseen tiehen.
Hämeentielle pitäisi tehdä kääntymiskaistat joka risteykseen Ravattulasta Raukkalaan ja molempiin suuntiin. Myös tien leventäminen siellä missä on tilaa, pitäisi pikaisesti tehdä.
Tuosta 60 miljoonan kiertotien historiasta vielä sen verran, että jo 1970-luvun alussa ensimmäiset paalut käytiin tien suunnitellulle linjalle lyömässä. 1980 ja 1990 luvulla eri linjausvaihtoehdoista käytiin melkoista vääntöä valtuustossa, lehdistön palstoilla ja jopa pelloilla ja metsissä. Kuuluin 1990 luvun alkupuolella kuntasuunnittelutoimikuntaan ja muistan kun silloisen kunnanjohtajan johdolla seisoimme Ankalla Penttilän pellon laidassa, johon piti haaveiden mukaan tulla suuri, ehkäpä kolmikirjaiminen osuustoiminnallinen palveluasema nykyisen hämeentien ja tulevan Liedon kiertotien risteykseen. Sanoin toimikunnalle silloin, ettemme kyseistä risteystä ja asemaa tule elinaikanamme näkemään. Senaikainen kunnanjohtaja sanoi mulle: kylläpä aiot nuorena kuolla, kun tuollaista väität. No siitä on nyt parikymmentä vuotta, elossa ollaan molemmat mutta tientekovuosi on edelleen hämärän peitossa.
perjantai, 31. elokuu 2012
Kommentit