Paimion ajoharjoitteluradan tulevaisuus on vaakalaudalla.
Ajoharjoittelurata, jonka alueen kunnat perustivat Paimioon n. 30 vuotta sitten, on suurissa taloudellisissa vaikeuksissa. Rataa tarvittiin silloin, kun ajokorttisäännöksiä muutettiin siten, että pakollinen liukkaankelin harjoittelu oli edellytyksenä ajokortin saamiseen.
Keskustalainen Anne Berner liikenneministeri aikanaan onnistui sekoittamaan mm. taksilain sellaiseen asentoon, että sitä on jouduttu uudelleen säätämään parempaan järjestykseen. Berner yritti myös yksityistää Suomen tiet, onneksi ei kuitenkaan onnistunut tässä hankkeessaan. Berner ajoi myös läpi ajokorttiuudistuksen, jonka seurauksena liukkaankelin harjoittelun voi suorittaa simulaattorilla. Näin ajoharjoitteluratojen käyttö väheni merkittävästi, kun varsinkin autokoulut siirtyivät simulaattorien käyttäjiksi.
Paimion ajoharjoitteluradan käyttäjinä ovat mm. autokoulut ja autokouluyhdistys on tiettävästi myös radan osakkeenomistajana. Jotkut autokoulut ovat myös ajosimulaattorien maahantuojia ja ovat näin ollen myös ajoharjoitteluradan kilpailijoita.
Paimion kaupunki on viime viikkojen aikana tehnyt muille omistajakunnille ostotarjouksia radan osakkeista. Paimio onkin jo saanut ehdottoman enemmistön ratayhtiöön, kun ainakin Salo, Somero ja Naantali ovat kaupat tehneet. Paimio on ratayhtiölle antanut 120000:n lainan. Voi vain arvailla, onko Paimion kaupungilla tarkoitus pelastaa ratayhtiö konkurssilta vai päinvastoin. Jokatapauksessa ratayhtiön omistama lähes 8 hehtaarin alue on merkittävän arvokas maa-alue jo olemassa olevan teollisuusalueen kyljessä.
Perussuomalaisten varsinais-suomalainen kansanedustaja Vilhelm Junnila on tekemässä lakialoitetta ajokorttilakiin liittyen. Junnila esittää, että pakollinen liukkaankelin harjoittelu radalla palautettaisiin lakiin. Kyseessä on merkittävä parannus uusien kuljettajien liikenneturvallisuuteen. Kokemuksesta tiedetään, ettei simulaatoriharjoittelu vastaa käytännön harjoittelua radalla. Tässä ovat vastakkain teoria ja käytäntö. Jos ja kun lakimuutos saadaan aikaan, myös ratojen taloudellinen kannattavuus paranee merkittävästi. Toivottavasti ne kunnat, joilla vielä on yhtiön osakkeita, pitävät ne hallussaan edelleen. Näillä toimenpiteillä saadaan tarpeelliset radat säilymään alkuperäisessä tarkoituksessa.
Kommentit