Koululautakunnan kokous (11.11.2015) oli Saukonojan koulun tulevaisuuden kannalta murheellinen. Olin paikalla äänivallattomana kunnanhallituksen edustajana. Lautakunnan jäsenet puheenjohtajaa myöden koittivat kilvan todistella pienen kyläkoulun kelvottomuutta opinahjona. Väitettiin kiusaamisen olevan pahempaa kuin isossa koulussa, yhdysluokkien johtavan heikompien jälkeen jäämiseen, koulun sisäilman olevan homeista, jne. Aika tuulesta temmattuja väitteitä siis.

Kaiken huippuna kokkarijäsen (nainen) alkoi kauhistella koulun kaksiopettajaisuutta, joka hänen mielestään on aivan mahdoton tilanne opettamisen kannalta, kun ekat, tokat ja koloset sekä neloset, vitoset ja kutoset muodostavat opetusryhmät. Samaa kauhisteluvirttä veisasivat toinen kokkarijäsen (mies) ja demarijäsen (nainen). Tässä vaiheessa minunkin mittani tuli täyteen. Muistutin näille farisealaisille hurskastelijoille, että juuri he puolisen vuotta sitten päättivät ottaa Saukonojan koulusta kolmannen opettajan viran pois. Annoin myös palautetta virkamiehille virheellisistä oppilasmäärätilastoista, jotka osaltaan vaikuttivat tuohon kolmannen opettajan poistamiseen.

Pitkän keskustelun jälkeen, jossa vain Marko Friberg (ps.) puolusti Saukonojan koulua, lautakunta päätti lakkauttaa Saukonojan koulun vuonna 2017. Marko Friberg jätti päätökseen seuraavan eriävän mielipiteen:

 

Varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunta 11.11.2015, § 85

 

Eriävä mielipide

 

En hyväksy Saukonojan koulun lakkauttamista.

 

 

Perusteluina on mm. seuraavaa:

 

Saukonojan koulun lakkauttaminen ei käytännössä tuo juurikaan taloudellisia säästöjä. Vain koulun kiinteistökustannukset (mikäli rakennus myydään) ovat todellista säästöä. Nämä kulut ovat vuositasolla vain n. 20000-25000 euroa (luvut vuoden 2013 ja 2014 kirjanpidosta). Tämäkin säästö kuittaantuu kasvaviin kuljetuskustannuksiin. Nykyisin Saukonojan kuljetukset ovat n. 4000 euroa (5 oppilasta). Jos koulu lakkautetaan ja oppilaat siirretään Taatilan kouluun, kuljetuskustannukset nousevat merkittävästi. Saukonojantien vaarallisuuden vuoksi kaikki 1-3 luokkalaiset (23 kpl vuonna 2017) kuljetetaan kunnan kustannuksella. Arviolta 4-6 luokkalaisista ainakin puolet (10 kpl) saa yli 5 km matkan vuoksi kuljetuksen kunnan piikkiin. Eli kuljetuskustannukset kasvavat 6-7 kertaiseksi (n. 25000 euroa).

 

Palvelujen, kuten koulujen lakkauttaminen kunnan kyläalueilta eriarvoistaa kunnan asukkaita merkittävästi. Varsinkin koulu pitää kylän elinvoimaisena ja tuo siten taloudellista hyötyä koko kunnalle. Tästä on hyvänä esimerkkinä saukonojan kyläalueen omatoimisesti rakennuttama paineviemäriverkosto, joka mahdollistaa alueelle lisäasutusta ympäristöä kuormittamatta.

 

Marko Friberg