Piirin syyskokous pidettiin tällä kertaa Salon kaupungintalolla. Paikalle oli saapunut varsin runsas joukko perussuomalaisia. Paikallisyhdistysten virallisia edustajia oli 57 henkeä. Lisäjännitystä kokoukseen toi tieto siitä, että piirin nykyinen puheenjohtaja Vilhelm Junnila ilmoitti jo jokin aika sitten jättävänsä tehtävän tämän vuoden lopussa vedoten kansanedustajan kiireisiin.
Avauspuheessaan Junnila otti kantaa tunnin juna -hankkeen mahdolliseen eu-rahoitukseen, jota Suomen hallitus ei jostain syystä ole hakenut edes Espoon kaupunkiradan tekemiseen. Nähtävästi hallitus ei ole tunnin juna -hankkeen takana, ainakaan yksimielisesti.
Päivän odotetuin pykälä oli jälleen kerran piirin puheenjohtajan valinta. Etukäteen tiedossa oli kaksi ehdokasta: Mikko Taavitsainen Nousiaisista ja Asmo Mikkola Oripäästä. Näiden lisäksi puheenjohtajaksi ehdotettiin Mikko Kangasojaa Raisiosta ja Silvia Koskea Sauvosta. Liedon yhdistys oli yksimielisesti Silvian takana, joten pidin pienen kannatuspuheenvuoron Silvian valinnan puolesta. Korostin Silvian kokemusta sekä kunta- että eduskuntavaaleista ja myös ison Kaarinan seudun yhdistyksen menestyksellistä johtamista.
Äänestyksessä annettiin yhteensä 57 hyväksyttyä ääntä. Silvia sai selvän enemmistön eli 27 ääntä. Mikko Taavitsainen sai 18 ääntä, Asmo MIkkola, joka yritti piirin johtoon jo neljännen kerran, sai 7 ja Mikko Kangasoja 5 ääntä. Näin Silvia Koski luotsaa piiriä vuonna 2020. Lämpimät onnittelut.
Sauvo on nyt varsinais-suomalaisen politiikan polttopisteessä, kun myös keskustan piirijohtaja Satu Simelius on sauvolainen.
Piirihallitukseen Lietoa edustamaan valittiin edelleen Juhani Pilpola ja varalle Marko Friberg.
Kommentit