Eilen oli varsinainen kokousten suma. Päivällä töissä olin jo kolmessa kokouksessa tai neuvottelussa. Kolmelta lähdin kiitämään kohti Lietoa ja puol neljältä alkoi ryhmäjohtajien kokous johon yllättäen tuli kunnanjohtaja ja kaavapomo kertomaan tärkeistä maakaupoista. Maanoston talousarvio (1,1 milj.) ylittyisi pahasti (625000), joten hallitus tarvitsee lisävaltuuksia. Ja tietysti kiireellisenä ja salaisena asiana.
Puol viideltä jatkettiin oikean puolen yhteiskokouksella, jossa nämä maanostoasiat olivat jälleen pääosassa. Monenlaisten mielipiteiden jälkeen asia hyväksyttiin pitkin hampain.
Puol kuudelta alkoi varsinainen valtuuston kokous. Ensiksi hyväksyttiin tilintarkastajan valinta. Vain yksi tilintarkastusfirma oli jättänyt tarjouksen, joten monopoli vallitsee. Yhdestä oli siis tehtävä valinta.
Seuraavaksi hyväksyttiin Liedon suunnitelma paras-hankkeeseen, josta kirjoitin jo viime viikolla.
Vielä käsiteltiin yksi tontinvaihtoasia, ympäristöterveysltk:n valinta ja yksi luottamustoimesta eroaminen ja paikan uudelleen täyttö. Posion katuvaloaloitteen käsittelyssä vasemmanpuolen kellokas Katajainen yritti esittää rajoitteita aloiteoikeuteen, joka tiukasti torjuttiin demokratian vastaisena.
Viimeiseksi käsiteltiin kiireellisenä asiana maanostobudjetin lisäys, joka ei enää aiheuttanut puheita.
Lopuksi teimme jälleen aloitteen, tällä kertaa haja-asutusalueiden viemäröinnistä.
Kommentit