Kävin Jokken kanssa lauantaina Paimenenmäen maalaismarkkinoilla Keihäskoskella Yläneen ja Oripään välillä. Kun saavuimme paikalle Yläneen suunnalta totesimme tilaisuuden saavuttaneen suuren suosion. Pellolla oli autoja parkissa varmaan pari-kolme sataa.

Perussuomalaisten teltta oli myös paikalla ja Hannulat hoitelivat lättyjen paistoa, mehutarjoilua ja arpajaisia. Piirin pj oli myös paikalla ja meitä muita puolueaktiiveja lisäksi. 

Seutuhan on keskustan perinteistä kannatusmaata mutta kyllä telttamme takana oleva kepun katos näytti nyt kovin hiljaiselta. Ja kävipä yksi markkinavieras meidän teltalla oikein kehumassa, että kepua hänkin on ennen äänestänyt mutta viime vaaleissa (EU) lipesi meitä kannattamaan. Että silleen silmät aukevat näkemään uuden valon.

Laitan tähän muutamia kuvia markkinoilta. Ensin Hannulan veljekset teltalla.

   

Paikalla oli monenlaista nähtävää, tässä seppä.

Vihdanteko opastusta.

Grillien Mersu vai mersugrilli?

Perinteistä haitarinsoittoa.

Traktoreita uusia ja näitä vanhoja.

Ja myös hevosvetoisella heinäkoneella niittonäytös.

 

Lisäksi paikalla oli tietysti metrilakun myynnin lisäksi monenlaista muutakin myytävää ja nähtävää. Työkaluja, maatalouskoneita, käsitöitä, puutöitä, taidetta, vihanneksia, leipää, jauhoja, kalkkunoita, marsuja, kananpoikia ja vaikka mitä. Tässä esim. puutöitä.