Valtuuston iltakoulussa käsiteltiin kuntauudistusraporttia, joka viime viikolla vihdoin julkistettiin. Raportin pitkä synnytysaika antoi odottaa perusteellista selvitystä. Mutta toisin kävi. Virkamiestyöryhmä on tehnyt raporttinsa todella hutiloiden. Virheitä, vääriä olettamuksia ja suorastaan valheellisia väitteitä vilisee paperissa. Esitin valtuustolle allaolevat huomiot raportista.  Suhtautuminen valtuuston oikealla siivellä oli näihin seikkoihin melko pilkallinen, hyvä ettei vakiohumoristi tukehtunut kikatukseensa. Joten ei hyvältä näytä Liedon tulevaisuus, kun johtavan puolueen edustajat pitävät asiaa pelkkänä vitsinä.

 

Kuntauudistuksen perusteet ovat aika heiveröiset, kun raportti on tätä tasoa.

 

  1. Paljon virheitä, vääriä väitteitä ja puutteita.
    1. Alkukappaleessa (sivu 45) puhutaan vuoden 2004 asukasmääristä, liian vanhaa tietoa
    2. Samalla sivulla väitetään maakunnassa asuvan 30,3%  maan asukkaista, totuus 8,6%
    3. Seuraava kappale (46), Turun seutukunnan asukasluvuksi ilmoitetaan Turun määrä
    4. Sauvon väestö kasvaa raportin (59) mukaan maakunnan toiseksi eniten, ei ole totta.
  2. Uuden kunnan (Turku) elinvoimaisuus on raportin mukaan erittäin hyvä. Mutta kunnan osa-alueiden elinvoimaisuus heikkenee entisestään. Eli reuna-alueiden palvelut vähenevät tai poistuvat.
  3. Kuntien välinen palvelukilpailu loppuu, joka tietysti heikentää palvelujen laatua ja samalla palvelujen kustannukset kuitenkin saattavat nousta. Raportti väittää kilpailun olevan haitallista. On se tietysti tappiolle jäävässä kunnassa. ”Kommunismissa kaikilla on asiat yhtä huonosti.”
  4. Lause ”Muutos vahvistaisi alueen kuntien taloudellista itsenäisyyttä” on paljastava. Raportistahan selviää, että Turun talous on huonosti hoidettu ja nyt pitäisi tasetta paikata naapurien kukkarolta. Turun taloustilanteen voi ja pitääkin korjata kaupungin omin toimin. Raportissa todetaan Turun nettomenot keskuskaupunkien suurimmiksi ja huomattavasti suuremmat kuin naapureilla. Joten Turun pitää puuttua nettomenoihinsa eikä käydä naapurien kassalla.
  5. Turun kaksikielisyys on yksi syy, miksei liittyminen kiinnosta naapureita.
  6. Niin kuin raportissa todetaan, näin monen kunnan liitos on käytännössä mahdoton toteuttaa.
  7. Turun seudun rakennemallissa 2035 kaavaillaan 75000 (23%) asukkaan lisäystä, raportti lupaa vain 26000 (9%) vuoteen 2030 mennessä. Tässä suhteessa raportti varmaan on lähempänä totuutta.
  8. Salon jo tehdyltä 10 kunnan liitokselta on pohja pudonnut pois Nokian alasajon myötä. Alueen kunnat pärjäisivät itsenäisinä paremmin. Kuntien taloutta ei voi rakentaa yhden yrityksen yhteisöverotuksen varaan. Raportissa edelleen luotetaan yhteisöverotuottoon! Väestökehitys on nykyisessä suur-Salossa jo pysähtynyt. Uudet liitokset eivät auta asiaa, vaan Nokian työpaikkojen lähdön myötä lähtee lisää työikäisiä asukkaita.
  9. Kuntien valtava pinta-ala eriarvoistaa asukkaita erittäin merkittävästi. Reuna-alueiden asukkaat jäävät vain maksajan osaan.
  10. Pahasti velkaantunut ja suuren alijäämän Paimio todella tarvitsee apua mutta liitoskumppaneita ei juuri siksi löydy.  
  11. Vakka-Suomen kuntien yhdistäminen Ukiin ei raportin mukaankaan tuo mitään hyvää, väki vanhenee ja vähenee edelleen.
  12. Uuden Loimaan asukasluvun kehutaan raportissa kasvavan 3,1-3,7% vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2011 Pöytyän ja Loimaan väestö pieneni, joten arvio ei perustu tosiasioihin.
  13. Kemiön ja Paraisten liitos toimisi kielellisesti mutta liikenneyhteydet ovat surkeat.