Yksi kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa.
Veljeni Joukon ottama kuva Liedon entisellä torilla 11.4.2014.
Kuvassa on 2 entistä ministeriä, 1 entinen eduskunnan puhemies, 2 entistä europarlamentaarikkoa, 5 entistä kansanedustajaa, 1 entinen varakansanedustaja,1 entinen alueiden komitean jäsen, 2 entistä puoluejohtajaa, 2 entistä piirijohtajaa, 5 entistä perussuomalaista, 1 entinen sininen. Yhteensä siis 23 entistä.
Mutta on kuvassa sentään 2 sitkeää sissiä, nimittäin Lauri Heikkilä ja Juhani Pilpola, jotka ovat jo SMP:n ajoista lähtien pitäneet perussuomalaisten lippua korkealla. Ovat siis perussuomalaisten perustajajäseniä, eivätkä ole loikkineet sinne tänne kuin rusakot.
Tänään 6.6.2019 hirmuhallitus, ns. väärä vitonen aloitti työnsä. Tulevaisuus näyttää entistä synkenmältä, valitettavasti.
Kommentit