Huomenna on jo toinen valtuuston kokous. Perjantai-illalla kävimme keskiryhmässä läpi esityslistan ja päätimme lisätä ponnen eli toivomusaloitteen uimahallin suunnittelun vauhdittamis-aloitteen käsittelyyn. Esitämme, että suunnittelun pohjaksi selvitetään lähikuntien hallien käyttö- ja rakentamiskustannuksia. Otetaan siis ensimmäinen askel, vaikkakin lyhyt.
Sain tehtäväkseni sen ponnen laatia ja esittää. Taitaa olla tiistaina taas nimi lehdessä, heheh. No leikki sikseen, halli on mielestäni tosi hyvä juttu lietolaisille. Toivon ja uskon sen vielä toteutuvan ennen kuin maailmanloppu tulee. Ikuisuus siihen kyllä menee, tutkimusten mukaan ikuisuuden pituus on kolme vuotta.
Kommentit