Monivaiheisten yhteydenottojen, keskustelujen ja neuvottelujen jälkeen jouduimme tänään tekemään keskustan, vihreiden ja kristillisten kanssa teknisen vaaliliiton. Vihreät olivat aamupäivällä tehneet oman ratkaisunsa, jolloin meille ei jäänyt oikein muutakaan mahdollisuutta kuin seurata perässä. Mielestämme pienien ryhmien yhteistoiminta on kuitenkin tärkeämpää kuin pelkkä isompi kumppani, joten päätimme mennä mukaan.
Tiedon tultua julki kaikkien puolueiden neuvotteluissa vasemmisto alkoi heti voimakkaan hyökkäyksen ratkaisua vastaan. Jotenkin tuntui, että vihreiden ratkaisun vasemmisto hyväksyi mutta ei meidän. Outoa. Mitenkähän oikeisto olisi suhtautunut, jos tilanne olisi mennyt toisin päin.
No nyt mennään näillä ja katsotaan mihin joudutaan. Vaatimuksemme on nyt kumppaniemme tiedossa ja oletan, että lupaukset pidetään.
Kaarinassa vihreät ja ps ovat tehneet keskenään liiton ja asiasta on syntynyt varsinainen mekkala. Muut puolueet eivät moista sopimusta hyväksy ja kuulemma eivät halua antaa mitään paikkoja vihreiden ja Perussuomalaisten liitolle. Aika merkillistä ja ennenkuulumatonta.
Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen, että ps ja vihreät ovat menneet yhteistyön tielle monella paikkakunnalla. Uusia ajatuksia tarvitaan ja yhteistyössä on voimaa.
Kommentit