Liedon seurakunnan vuoden 2016 ensimmäinen valtuuston kokous pidettiin Sauvossa Halssin leirikeskuksessa. Listalla oli mm. tilinpäätös vuodelta 2015 ja tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017.
Kirkkoneuvosto esitti valtuustolle, että Liedon seurakunnan tuloveroprosentiksi päätetään vuodelle 2017 1,35 %, eli sama kuin vuosina 2015 ja 2016. Keskustelussa ehdotin, että prosenttia alennettaisiin varovaisesti 1,30 :een prosenttiin. Perusteena esitykselleni sanoin, että veronkorotus (1,20%-->1,35%) vuodelle 2015 tehtiin varautumisena Tarvasjoen liitoksen aiheuttamiin kustannuksiin. Vuoden 2015 tilinpäätös kuitenkin näyttää 413071 euron ylijäämää ja seurakunnan omapääoma aiempine ylijäämineen on lähes 9 miljoonaa, joten veronkorotus oli selvästi ylimitoitettu.
Toisena perusteena esitin, että veroprosentti on pidettävä kohtuullisena, jotta seurakunnasta eroamiset eivät kasva veron takia. Ja vielä kolmanneksi vetosin samassa kokouksessa hyväksyttyyn seurakunnan huoneentauluun eli strategiaan, jossa sanotaan mm. "enemmän sanaa, vähemmän tavaraa". Samaistan tavaran ja rahan, eli ajattelen, että seurakunnan pitää myös tuoda kortensa kekoon taloudellisessa ahdingossa olevien kansalaisten verotuksen kevenemiseen.
Sain tukea Mikael Karilta, jonka mielestä seurakunnan ei pidä koota rahaa yli tarpeen. Äänestyksessä tuli tietysti takkiin. Hävisimme äänin 21-2.
Kokouksen jälkeen käytiin vielä pienellä porukalla Halssin saunassa ja talviturkkikin heitettiin mereen.
Kommentit