Viime viikolla Turun radio teki vaaliohjelmaa Liedossa. Äänestäjiltä kysyttiin mitä kaipaavat Lietoon. Melkein kaikki mainitsivat uimahallin. Someron uusi halli on menestys.

Valtuustokauden alussa vuonna 2009 teimme aloitteen uimahallin suunnittelun aloittamiseksi. Emme saaneet hankkeelle riittävää kannatusta silloin. Mitähän tekevät tulevan valtuuston jäsenet asialle? Edistävätkö vai estävät? Se nähdään ensi vuonna.

Viimeksi uimahalli tyrmättiin vetoamalla suuriin käyttökustannuksiin. Olen laskeskellut kuluja ja tässä korjattu arvioni. Henkilökuntaa tarvitaan lipun myyntiin, siivoukseen ja uintivalvontaan. Mutta 400000 summalla jo palkataan kymmenkunta henkeä. Toinen suuri menoerä on lämmitys ja muu energian kulutus, kuten valot, pumput ja ilmastointi. Luulisin kuitenkin 200000 riittävän näihin. Karkeasti siis menoja 600000 vuodessa.

Uimahallista on myös tuloja ja säästöjä. Jos päivittäin käy 300 uimaria, kuten Somerolla,  niin lipputulot vuodessa nousevat ehkä 350000:een. Säästöjä koululaisten, vanhusten ja erityisryhmien kuljetuksista naapurikuntien halleihin tulee vuosittain kaiketi 50000. Tulopuolelle on siis laskettava 400000, joten käyttökulut jäävät siis vuodessa 200000:een.

Kustannuksia voi verrata esimerkiksi kirjaston vuotuisiin yli 800000 käyttökuluihin, joita kukaan ei pidä suurina. Uimahalli ja kirjastohan ovat molemmat ns. koko kansan, siis vauvasta vaariin laitoksia.

Hallin rakentaminen tulee maksamaan ehkä 10 miljoonaa mutta tällaisiin hankkeisiin on mahdollista saada veikkausvoittovaroista merkittävää tukea. Hankkeen työllistävä vaikutus rakentamisaikana on myös huomattava.