Kaavaltk:n ylimääräinen kokous oli tänään. Kunnanhallitus on asettanut jokaiselle hallintokunnalle säästötavoitteen, joka kaavaltk:n osalta on 40000 ja rakennusltk:n 16000.
Summat ovat pieniä mutta ongelma onkin siinä, että kaavaltk:n talousarvion tulopuoli muodostuu pääasiassa tonttimyyntituloista. Voitto näistä maakaupoista on vuoden 2009 budjettiin kirjattu 1,8 miljoonaan ja laman myötä näyttää melko vaikealta päästä tuohon tavoitteeseen.
Mutta nyt piti kuitenkin löytää tuo 40000:n säästö ja konsulttipalkkioista se aiotaan repiä. Budjetissa on mm. kaavaltk:n kohdalla "palvelujen ostot" kohtaan laitettu lähes 410 000 euroa, kokouksessa ei täysin selvinnyt mitä nämä palvelut ovat. Jotain joukkoliikenne korvauksista kaavapomo Niemi tässä kohtaa selitti ja konsulttipalkkiot ovat kai myös samassa kokonaissummassa.
Uutisissa oli tieto, että Vintalassa poliisi piirittää taloa, jossa epäillään olevan aseistautunut mies. Taas hurjaa meininkiä Liedossa.
Kommentit