Näinä päivinä tuli kuluneeksi 25 vuotta Raukkalan kirahvista. Tämä erikoinen afrikan eläin vieraili Raukkalassa vuoden 1992 kesällä. Olin perheeni kanssa kesälomamatkalla Norjassa ja Ruotsissa sinä kesänä. Poissa olomme aikana kirahvi oli vieraillut pihallamme. Mistä tämän tiedämme. No tultuamme matkalta kotipihalle huomiomme kiinnittyi heti sorkan jälkiin, joita oli runsaasti pihassa. Tämähän ei tietysti vielä todista, että jäljet olivat kirahvin. Mutta kun menimme sisään ja ensitöiksemme ajattelimme kastella parvekekukat. Tällöin huomasimme, että kukat oli syöty melko perusteellisesti. Tästä voi vetää vain sen päätelmän, että Raukkalan kirahvi oli käynyt pihalla ja syönyt parvekekukat. Mikään muu sorkkaeläin, kuten esim. lehmä ei olisi parvekkeelle yltänyt.
Erikoinen sattuma oli muuten, että kotiintuloiltana televisiossa kerrottiin Ruokolahden leijonasta. Afrikan elukat olivat siis oikein porukalla olleet sinä kesänä lomalla Suomessa.
Kommentit