Maanantaina oli syksyn ensimmäinen valtuuston kokous (5/2010). Käytännössä lähes ainoana aiheena oli esisopimuksen hyväksyminen vanhusten palvelukeskuksen tilojen vuokraamisesta. Asiasta päättäminen oli sikäli vaikeaa, että hankkeen kustannusvaikutuksista saatiin jonkinlaisia selvityksiä vasta kokouksen aikana, kun sosiaalijohtaja esitteli laskelmia.
Jo alustavien laskelmien mukaan vuosittaiset kustannukset tulevat olemaan todella merkittäviä. Kunnan tulee sopimuksen mukaan vuokrata tiloja 1300-1500 neliötä ja verottomat vuokrat vaihtelevat 16,70 eurosta 18,00 euroon, verollisena siis 20,37 -21,96, eli kokonaisvuokra on n. 380 000 vuodessa. Ja tämän päälle tulee vielä yhtiövastike n.4-6 euroa neliöltä ja alvi vielä päälle.
Vuotuiseen vuokraan menee siis ainakin 400 000 euroa. Uutta henkilöstöä tarvitaan 7-10 henkeä, palkkauskulut ehkä toinen 400 000 euroa. Ja ensimmäisenä vuotena kalustohankintoihin tarvitaan n. 200 000 euroa. Yhteensä siis miljoona.
Koska hankkeen kustannusvaikutukset tuotiin vasta valtuuston kokouksessa valtuutettujen tietoon, esitin asian pöydällepanoa, jotta paremmin pystyttäisiin lukuihin perehtymään. Pentti kannatti esitystäni.
Demarit kuitenkin halusivat laittaa koko hankkeen uudelleen valmisteluun, joten vedin oman esitykseni pois.
Äänestettiin siis esisopimuksen hyväksymisestä (kh:n esitys) ja uudelleen valmistelusta. Kunnanhallituksen esitys voitti äänin 25-17, poissa 1 jäävi. Itse kannatin asian uudelleen valmistelua.
Hankkeen rahoitus on täysin miettimättä, pelkään pahoin, että päätös johtaa veroäyrin korottamiseen ensi syksynä.
Kommentit