Liedon valtuuston viimeinen kokous ennen kuntavaaleja venähti lyhyestä listasta huolimatta melko pitkäksi. Illan puhutuin aihe oli keskustan tekemä kipupumppualoite. En viitsi asiaa tässä enempää kommentoida mutta sen havainnon teimme, että nyt on populismikin Perussuomalaisilta kähvelletty. 

Valtuustoryhmämme (Friberg, Iltanen, Lankila, Pilpola, Valoaho) teki valtuustoaloitteen terveyskeskuksen kilpailukyvyn kohentamiseksi. Tässä aloiteteksti:

Valtuustoaloite 20.3.2017

 

Terveyskeskuksen kilpailukyky

 

Parin vuoden kuluttua tulee voimaan sosiaali- ja terveydenhoitouudistus.

 

Muutos on suuri ja yksi merkittävä osa muutoksessa on asiakkaiden valinnanvapaus.

 

Asiakas siis voi valita mistä hän terveydenhuollon palvelut hakee. Tämä valinta myös tuo rahoituksen mukanaan.

 

Kilpailu tulee olemaan kovaa palvelujen tuottajien kesken. Tässä kilpailussa Liedon terveyskeskus ei tule pärjäämään nykyisellä toimintatavalla. Suurin ongelma ovat aukioloajat. Yksityiset terveyspalvelujen tuottajat ottavat asiakkaita vastaan merkittävästi joustavammin myös iltaisin ja viikonloppuisin.

 

Turun kaupunki on Mäntymäen terveyskeskuksessa toteuttanut iltavastaanoton hyvin tuloksin. Iltavastaanotossa ei ole juurikaan ollut tyhjiä aikoja.

 

Kaksi vuotta sitten Liedon Perussuomalaiset tekivät aloitteen iltavastaanoton käynnistämiseksi. Silloin hanke tyrmättiin liian kalliina ja väitettiin myös ettei kävijöitä olisi kuin muutama viikossa.

 

Teemme aloitteen nyt uudelleen. Perusteena on tuleva kilpailutilanne. Jotta Liedon terveyskeskus pystyy vastaamaan yksityisten lääkäriasemien kilpailuun, ehdotamme että ainakin arkipäivien vastaanottoaikaa pidennetään vähintään kello 18:ta tai mieluummin kello 20:een.

 

Perussuomalaisten valtuustoryhmä