Vuoden 2011 Joulu jää varmasti ihmisten muistiin pitkäksi aikaa. Tapanin päivän jo aamuyöllä alkanut myrsky katkoi sähköt laajalta alueelta eikä läheskään kaikkiin talouksiin ole vielä kolmantenakaan päivänä saatu virtaa.
Oma Jouluni oli myös melko vaiherikas. Tapahtumat alkoivat aatonaattona ruokamyrkytyksellä, josta toivuin kuitenkin aatoksi. Seuraava huomattava tilanne tuli aattona kello 22.30, kun kylän sähkömuuntajasta tuli tunnit täyteen ja sähköt katkesivat. Loppuilta meni tunnelmallisesti kynttilän valossa ja vasta aamuyöllä kolmen paikkeilla fortumin miehet saivat uuden muuntajan kytkettyä ja sähköt palasivat. Meni vuorokausi ja jälleen oli sähköt poikki. Tällä kertaa katko olikin vähän pidempi, n. 63 tuntia. Sähkö on tätä kirjoittaessa ollut päällä n. 1,5 tuntia. Saa nähdä pysyykö.
Pakasteet sulivat pilalle ja muutenkin talon pitäminen asuttavana ilman sähköä oli melko hankalaa. Kahvivedet piti keittää retkikeittimellä, jääkaapin virkaa hoiti kylmälaukku pihalla ja lämmitys hoitaa kaakeliuunilla. Tänä aamuna sisälämpö oli alle 16 astetta, aika viileää siis. WC:n vetämistä piti välttää, jotta vesi ei loppuisi. Suihkussa käyntiä ei voinut ajatellakaan. Taidanpa nyt lämmittää saunan ja mennä viileään suihkuun. Kuumaa vettä saa vasta huomenna kun varaaja on toiminut yön.
Kommentit