Marraskuun valtuusto käsitteli Liedon seutulipun hintaa. Tässä Turun tienoon uutinen aiheesta: Liedon kunnanvaltuusto päätyi neljän euron hinnankorotukseen ryhmien neuvottelujen jälkeen. Valtuuston kokous keskeytettiin neuvotteluja varten kahdeksi minuutiksi.
Alkuperäinen kunnanhallituksen esitys oli, että hintaa korotettaisiin yhdeksällä eurolla eli hinnaksi esitettiin 65 euroa. Kunnanhallitus perusteli 16 prosentin hinnankorotusesitystä kustannusten yleisellä nousulla ja linja-autolippujen arvonlisäveron korotuksella.
Ennen valtuustoryhmien neuvottelua valtuusto äänesti asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun. Palauttamista esitti Marko Lindberg (vihr.), joka halusi laajemman selvityksen 16 prosentin hinnankorotuksen perusteluista. Juha Heikkilä (vas.) kannatti esitystä. Heikkilä myös painotti, että seutulipussa ei ole erikseen edullista lastenlippua.
Äänestyksessä Lindbergin esitys hävisi äänin 22—19, poissa yksi.
Valtuuston jatkaessa asian käsittelyä Juhani Pilpola (ps.) esitti, että seutulipun hintaa korotetaan neljä euroa. Esitys sai monia kannatuspuheenvuoroja kaikista valtuustoryhmistä. Minna Ylikännö (sd.) oli pettynyt siihen, että alkuperäiselle hinnannostoesitykselle ei löytynyt täsmällisiä perusteluja asian lautakuntakäsittelystä. Ylikännö huomautti myös, että monikaan valtuutettu ei edes käytä seutulippua, jonka hinnasta he olivat nyt päättämässä.
Kristian Lindqvist (kok.) oli huolissaan siitä, miten turvataan Ilmaristen ilta- ja viikonloppujoukkoliikenne Turkuun. Jos hinnankorotuksella turvataan linja-autojen liikennöinti, on se hyvä asia. Lindqvist myös vertasi, että kertalipun hinta Ilmarista oli 3,80 euroa.
Sari Täckman (kok.) halusi tietää, mitä kertalipun korotuksella saadaan ja mihin siitä saatava raha menee ja mihin 16 prosentin korostustarve perustuu.
Anna-Liisa Koivisto (kesk.) teki kunnanhallituksen puheenjohtajana esityksen, että seutulipun hinta nostetaan 60 euroon.
Risto Heikkilä (kok.) kertoi, että kaavoituslautakunnassa oli se käsitys, että menot nousevat summalla, jolla seutulippua piti korottaa. Heikkilä sanoi, että hän ei halua, että joukkoliikenne kulkee kunnan verorahoilla. Kaikki eivät voi käyttää joukkoliikennettä, ja he maksavat itse autonsa polttoaineen.
Valtuusto päätti pitää kahden minuutin neuvottelutauon.
Pasi Lappalainen (kok.) Lindqvistin kannattamana kannatti Pilpolan esitystä neljän euron korotuksesta. Lappalainen esitti, että valtuusto palaa asiaan uudelleen ensi vuonna, jolloin on enemmän tietoa seutulipun hinnanmuodostuksesta.
Seppo Posio (kok.) esitti julkisen liikenteen käyttäjämäärien seuraamista.
Asia oli aiemmin esillä kaavalautakunnassa ja Turun Tienoo uutisoi kokouksesta näin: Kaavoituslautakunnan päätti esittää hinnankorotusta äänestyksen jälkeen. Perussuomalaisten valtuutettu Juhani Pilpola esitti, että hinta nousisi vain 60 euroon, ja esitystä kannatti Minna Ylikännö (sd.). Äänin 5—2 kaavoitusjohtajan Markku Niemen esitys hinnan korottamisesta 65 euroon tuli hyväksytyksi.
Hinnankorotus johtuu kustannusten noususta, joiden takana ovat muiden muassa polttoaineen hinnan ja kuljettajien palkkojen nousut. Niin ikään seutulippujen arvonlisävero on nousemassa 9 prosentista 10:een. Myös Liedon kunnan saama valtionavustus on pienentynyt määrärahojen puutteen vuoksi.
Asia etenee kunnanhallituksen ja kunnanvaltuuston käsittelyihin.
sunnuntai, 25. marraskuu 2012
Kommentit