Liedon asemalla toimii lääkärin ja/tai hoitajan vastaanotto Elotien varrella olevassa kunnan omistamassa kiinteistössä. Kunnanjohtajan esityksestä kunnanhallitus äänesti tämän toimipisteen laukkauttamisesta 1.8.2015 mennessä. Äänestyksessä lakkautus voitti äänin 5-3, 1 tyhjä. Äänestin tyhjää koska perusteet päätökselle olivat hyvin hataria puolin ja toisin.
Myöhemmin lisäselvityksiä saatuani ryhmyrien kokouksessa kyseenalaistin lakkautus ajankohdan järkevyyden. Kunta on juuri tehnyt kahdeksi vuodeksi vuokrasopimuksen säästöpankin entisestä konttorista esikoulun käyttöön. Joten terveysaseman tila jäisi tyhjänä odottamaan tuon vuokra-ajan päättymistä. Näin säästö sulkemisesta ilman tilojen pikaista tarvetta muuhun käyttöön olisikin ollut olematonta.
Saimme ryhmien välisessä neuvottelussa hiottua uuden esityksen terveysaseman jatkosta ainakin tuon aiemmin mainitun vuokra-ajan päättymiseen. Tämä jatkoajan saaminen lähti siis käyntiin Perussuomalaisten toimesta, muuten valtuusto olisi maanantain (17.11.2014) kokouksessa päättänyt lopettaa terveysaseman 1.8.2015. Tämä tiedoksi eräälle asemalaiselle, joka asiasta jotain vihjailee Turun Tienoon (20.11.2014) yleisönosastossa.
Kommentit